tiistai 27. tammikuuta 2015

Langat jemmaan ja raitaa päälle!


Toissa yönä sain idean. Haluan marokkolaisen rahin, jonka sisään piilotan kaikki villalankani. Ja eikun googlaamaan mistä niitä saisi ja facebookin kierrätyspalstoja koluamaan, josko joku olisi luopumassa omastaan. Onni ei suosinut kierrättämisessä, joten vertailin hintoja ja valikoimaa ja sen perustella marssin heti seuraavana päivänä Annankatu 15:ssa sijaitsevaan Dokkän-liikkeeseen. Mikä valikoima ja edullisemmat hinnat kuin muualla. Lisäksi todella ystävällistä palvelua! 


Joten niinhän siinä sitten kävi, että yksi keskikokoinen rahi lähti heti mukaani. Päädyin tylsästi ruskeaan, koska ajattelin että siihen ei heti kyllästy. Mutta noita kirkkaita voisi ajatella siihen pariksi myöhemmin... Sulloin sisään villalangat ja hyvä tuli! Tuonnehan voisi sulloa mitä tahansa muutakin sisään, varatyynyt, kesäksi pipot ja tumput, kankaita odottamaan ompeluinspistä... Voin kertoa, että tuo jakkara vetää sisäänsä valtavan määrän tavaraa!

 

 Ja sitten taas jotain, mitä olen saanut ommeltua valmiiksi. Verson puodista tilasin joskus tätä hauskaa neulosta, joku mekko oli jo silloinkin ajatuksissani. Kangas löytyi jostain palamyynnistä, joten kankaan koko saneli mallin noin suunnilleen. Ei hihoja ja polvipituinen. Kaavana käytin taas jotain vanhaa mekkoani, josta katsoin leveyksiä ja hihat leikkasin siinä samalla. Harvoin teen mitään ilman kaavaa, mutta tämä onnistui siitä huolimatta.

 
Kuva on otettu Tampereen kylpylässä, jossa olimme Nutturat-porukan kanssa koko viikonlopun kuluttuamassa aikaa kutimet kädessä.. Siitä seuraavassa sitten lisää...

3 kommenttia:

  1. Moi Anne, kiva tää sun blogi! Kerro vielä mitä se rahi lopulta maksoi? Ihanan näköinen ja niin on toi sun mekkokin:)
    T.Pinja

    VastaaPoista
  2. Heippa anne, kiva tää sun blogi! Kerro vielä mitä se rahi lopulta maksoi? On aivan ihana, ja niin on tuo sun mekkokin!

    VastaaPoista
  3. Tuo koko maksoi 65 euroa. Ekassa kuvassa näkee vähän kokoeroa pienen ja keskikoisen välillä, tuo pinkki siis pienin ja maksoi 40 euroa. Hyllyssä näkyy myös noita isoimpia, jotka vähän koristeellisempia. Niiden hintaa en huomannut kysyä, mutta ehkä nettisivuilta löytyy niiden hinnat. Ihana liike siis!

    VastaaPoista